Musiikin käyttö Intiassa on nivoutunut perinteisesti usein uskonnolliseen kokemukseen ja palvontaan. Samoin kuin keski-ajan kristillisyydessä musiikki oli uskonnon palveluksessa.
Pyhät riitit: tanssi, laulu, soitto ovat olleet uhreja jumaluuksille, joilla päästään yhteyteen tuonpuoleisen maaliman kanssa.
Intialainen taidemusiikkikaan ei, samoin kuin keski-ajan läntinen taidemusiikkikaan ole mitään absoluuttista musiikkia ilman uskonnollista viitekehystä. Myöhemmin se on eriytynyt uskonnollisista riiteistä omaksi taidelajikseen, mutta sitä ei voi ymmärtää tuntematta sen uskonnollista lähtökohtaa.
Kristinusko
Joillekin on tuttu jumalanpalveluksessa uruilla alkusoittona soitettu urkukoraali tai muu vastaava pienimuotoinen urkuteos. Tämä on musiikkimeditaatiota käytännössä kristinuskon piirissä. Myös virsilaulu tai muu hengellinen musiikki voidaan katsoa eräässä mielessä meditaatioksi (rukoukseksi) vaikka nykypäivän kiireinen ihminen ei siihen juurikaan osaa ja pysty syventymään. Parhaimmillaan se voisi muodostua uudistavaksi ja syvälliseksi kokemukseksi.
Taizen luostariyhteisön puitteissa on luotu osin vanhaan katoliseen perinteeseen ja uuteen ylistyslauluperinteeseen pohjautuvaa meditatiivista laulutraditiota, joka on jo hyvin lähellä meditaatiomusiikkia.
Yhdessä laulettu, usein sanoiltaan varsin yksinkertainen ja paljon toistoa sisältävät helpot laulut tuntikausia jatkuvana hymninä luovat selvästi tietoisuuden tilan vaihdoksen tunnusmerkit. Tähän suuntaan edetessään voisi meidänkin omasta traditiostamme löytää sopivaa musiikkia.
Vanha talonpoikainen tupaseuraveisuu parhaimmillaan on mitä syvällisintä musiikkimeditaatiota, jos näin vain halutaan nähdä.
Pyhät tanssit
Findhornin New Age -yhteisössä Skotlannissa kehitetty pyhien tanssien ja laulujen kokonaisuus, jota Suomessakin on opetettu. Se on kokonaisvaltaisuudessaan voimakas kokemus. Siinä taizelainen hymnilaulu on yhdistetty yksinkertaiseen piiritanssiin, jossa askeleet ovat juuri sen verran helpot, että ne voi oppia paikan päällä lyhyen esittelyn jälkeen, ja myös juuri sen verran vaikeat että niihin on keskityttävä, jottei sekoa askelissa. Tanssi on ryhmässä tapahtuvaan ns. kuvioaskellusta, joka tunti tolkulla tehtynä vie tanssijan/laulajan toisiin tietoisuuden tiloihin ja antaa voimakkaan elämyksellisen ja yhteisöllisyyden tunteen. Suomessa Kielo Lahdenperä on opettanut näitä pyhiä tansseja.
Musiikkimeditaatio eri kulttuureissa
Musiikkimeditaatiota voidaan pitää ikivanhana tekniikkana. Itse asiassa sen voisi katsoa olevan osa rituaalikokonaisuutta, jossa muinaisina aikoina ja eri kulttuureissa on lähdetty kohtaamaan toisia todellisuuksia.
Suomalaisesta kansankulttuurista voisi nostaa esim. kanteleen soitin, jonka tahtiin on haltioiduttu, joka on haltioittanut sekä soittajan että paikalla olleet kuulijat.
Missä vaiheessa meidän kulttuurimme on sitten rappeutunut, tai muuttunut niin, ettei tällaista hoitoa enää ole tarvittu? Vai onko se käynyt tarpeettomaksi? Miten musiikin käyttö on muuttunut? Runonlaulantaa saatettiin jatkaa päivä kausia ja laulajat olivat vähintäänkin puolitranssissa siihen syventyessään. Seuroissa saatettiin veisata 40-säkeistöinen Erämaata, Erämaata, eikä kellään ollut mihinkään kiire.
Häitä ja hautajaisia soitettiin ja tanssittiin monta päivää, viikkokin yhteen menoon. Siinä ehti jo syventyä musiikkiinkin aivan eri tavalla kun meidän minuutti-aikataululla säännellyissä tilaisuuksissa, missä tärkeitä on vain se, että suoriudutaan aikataulussa mahdollisimman nopeasti ulos.
Säänteleekö yhteiskunnan ns. tehokkuustarve kaiken. Voisiko jazz-jameissa todellakin soittaa koko yön, vai onko tilaisuudesta poistuttava tietyllä kellonlyömällä, sakon uhalla? Miksi tällaiset keinotekoiset säännöt, jotka väärällä tavalla sääntelevät ja ehkäisevät syventymistä, kohtaamista?
Japani
Japanilainen zen-perinne sisältää useita eri osa-alueita: taistelulajeista aina kukkien asetteluun, kalligrafiaan ja myös musiikkiin. Samalla tavalla kun mestari tekee kalligrafiaa saattaa hän myös keskittyä soittamaan jotain soitinta, esim. perinteisiä shakuhachi bambuhuilua. Kyseessä on silloin paljon muutakin kuin vain musiikkiesitys: pikemminkin voisi kutsua tilannetta rituaaliksi tai meditaatioksi, jossa tärkeintä ei ole itse musiikki vaan se tietoisuuden tila, mikä musiikilla saadaan aikaan.
Jousiampujan keskeinen tavoite ei ole osua jousellaan maaliin, vaan opetella ampumaan nuoli ikään kuin nuoli itse ampuisi itsensä. Samaten musiikki soi itsestään, sitä ei enää soiteta samalla tavalla kuin länsimaissa on tapana ajatella. Musiikki itse soittaa muusikkoa - ja kuulijoita. Tällöin ollaan jo muuntuneissa tietoisuudentiloissa.
Subjekti ja objekti ovat yhtyeet eikä ole enää erikseen tarkkailijaa ja tarkkailun kohdetta. On tapahtunut jumalainen yhtyminen.
Musiikki: soitto, laulu ja tanssi
Useissa ns. kirjoituksettomissa kulttuureissa (ennen puhuttiin primitiivisistä kulttuureista) - itse musiikki tapahtumana sisälsi laulun, soiton ja tanssin - kaikki yhdessä eikä yleisö ja soittajat/tanssijat olleet erillisiä vaan kaikki lauloivat, tanssivat ja soittivat. Näin keinotekoista jakoa esiintyjän ja yleisön välillä ei ollut ja saattoi tapahtua sulautuminen,koko tapahtuma oli yhtä kokonaisuutta, yhteinen riitti, joka hoiti koko yhteisöä.
Musiikki saa ihmisen haltioihinsa, ihan itsestään, pelkän musiikin voimalla, ilman monimutkaisia ja vuosikausia kestäviä harjoituksia ja teoreettisia rakennelmia. Ei tarvita muuta kuin hyvä tilaisuus, hyvä musiikki ja herkistynyt vastaanottaja: kun palaset ovat kohdallaan tapahtuu jotain merkillistä, jotain epärationaalista, jotain mitä ei oikeastaan voi vasemmalla aivolohkolla, loogis-rationaalisesti edes selittää: tapahtuu haltioituminen.
Musiikki saa aikaan tietoisuuden tilan muutoksen, voimakkaan tunnereaktion, liikuttumisen, jopa lähes transsin omaisen tilan, jossa kuulija siirtyy toisiin todellisuuksiin ja kokee jotain jota ei oikeasti ole olemassakaan. Haltioituu. - Useilla ihmisillä on tällaisia kokemuksia.
___________________________
7.5.08 - 8.7.08 - 24.11.09 - 3.5.10 - 23.11.15
Copyright Timo Laitakari 2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti